KIERTOPALKINNOT


Weimarinseisojakerho - Weimaraner Club of Finland ry jakaa vuosittain keväkokouksessa kaksi erilaista kiertopalkintoa ansioituneille jäsenilleen.

 Kiertopalkinnot on lahjoittanut Sähkösuunnittelutoimisto Forssell Oy. Vuoden tulokaslautasen "kadottua" 2017 jälkeen Weimarinseisojakerho ry hankki korvaavan tilalle.


WeimariPysti

WeimariPysti on ensikerran vuonna 2006 jaettu kiertopalkinto parhaimman (pistemäärältään korkeimman) tuloksen kanakoirien erikoiskokeissa saavuttaneelle weimarinseisojalle. Parhain tulos katsotaan edellisvuonna Suomessa käydyistä virallisista kanakoirien erikoiskokeista. Parhain tulos voidaan saavuttaa missä tahansa koeluokassa (NUO, AVO, VOI). Koiran omistajan tulee olla Weimarinseisojakerhon jäsen. Kun samalle koiralle jaetaan WeimariPysti kolmannen kerran, voittaa koira palkinnon omakseen ja kiertoon tulee uusi WeimariPysti -palkinto.

WeimariPysti – palkinto jaetaan vuodeksi kerrallaan ja se on palautettava seuraavaa varten vuoden kuluttua tammikuussa yhdistyksen hallituksen jäsenelle.

PALKINTO ON JAETTU SEURAAVILLE KOIRILLE:

2023 lkn Metsätien Ömazing Fiona, om. Marjaana Kinnunen

2022 lkn Orla Von Walhalla, om. Mari Malinen & Marjaana Kinnunen

2021 lkn Gottago Set Fire to the Rain, om. Johanna Mustajärvi

2020 lkn Fenomena Team Rumour Has It At Gottago, om. Johanna Mustajärvi

2019 lkn Metsätien Wendetta, om. Marju Kosunen ja Marjaana Kinnunen

2018 lkn Neea Von Walhalla, om. Tanja Kasila
2017 lku Qasida's Ag Lucky Hunter, om. Satu Virtanen
2016 lkn Trubon Guste Trakhaos, om. Satu Pränni
2015 lku Metsätien Pyry  om. Jan Hainari-Maula ja Qasida´s Ag Hercules om. Sauli Kellokumpu
2014 lkn Semper Adamas Durlindana  om. Marjaana Kinnunen & Esko Parpala
2013 pkn Aicha In Love Sanelle Sirrah  om. Johanna Fagerström 
2012 lkn Metsätien Lolita  om. Mari Malinen
2011 lkn Harmaahallan Quelle, om. Miranda Forssell ja Pasi Rintaniemi
2010 lku Onnenpäivän Elmo Remunpoika om. ja ohj. Ira Pasanen
2009 lkn Harmaahallan Quelle, om. Miranda Forssell ja Pasi Rintaniemi
2008 lku Mimmtrix Elof, om. Taina Mikkonen
2007 lku Onnen Päivän Elmo Remunpoika, om. Ira Pasanen
2006 lkn Classic Dream’s Silver Sorbet, om. Miranda Forssell
2005 lku Mimmtrix Elof, om. Taina Mikkonen


Vuoden Tulokas

Vuoden Tulokas -lautanen on ensikerran vuonna 2006 jaettu kiertopalkinto aktiivisesti kanakoiratoiminnassa mukana olleelle, ansioituneelle ohjaajalle ja hänen ensimmäiselle weimarinseisojalleen.

Lautanen jaetaan edellisvuoden aktiivisuuden ja ansioiden mukaan. Koiran ohjaajan tulee olla Weimarinseisojakerhon jäsen. Vuoden Tulokas -lautanen voidaan jakaa samalle ohjaajalle ja koiralle ainoastaan kerran.

Vuoden Tulokas -lautanen jaetaan vuodeksi kerrallaan ja se on palautettava seuraavaa palkittavaa varten vuoden kuluttua yhdistyksen hallituksen jäsenelle tai toimitettava seuraavalle saajalle välittömästi kevätkokouksen (palkintojen julkaisemisen) jälkeen.

PALKINTO ON JAETTU SEURAAVILLE OHJAAJILLE /KOIRILLE:

2023 lku Metsätien Wojak, om Saara Kivinen&Jesse Pelkonen

2022 lku Qasida's AG Guns N' Roses, om. Olli Rääpysjärvi

2021 lku Royal Elliot of the Grey Noble om. Markus Pokkinen

2020 lkn Greygem Sabik om. Anni Lampinen 

2019 lkn Greygem Shaula, om. Satu Nelimarkka
2018 lku Korkeankulman Häjy, om. Sanna Leskinen
2017 lkn Qasida's Ag Lucky Star, om. Nelli Touru
2016 lkn GottaGo Sixth Sense, om. Silja Isoiitu-Sjöberg
2015 lkn Mimmtrix Lexington Af Susan om. Kaisa Kosonen
2014 lkn Harmaahallan High Peak om. Janne Tolppala
2013 lku Gamepoint Operation Snatch om. Mika ja Mirva Paavola
2012 lkn Femme Like U at GottaGo von Silberweiss Jäger om. Johanna Mustajärvi
2011 lkn Qasida´s Enter The Ghost om. Johanna Vakkamäki
2010 lkn Metsätien Lolita ohj. Mari Malinen
2009 lkn Metsätien Leidi om. Margit Ruotsalainen ohj. Erno Lähteenmäki
2008 lku Södervadet’s Troy om. Kalle Karhu
2007 lku Qasida’s Concrete , om. Emma Pirilä
2006 lku Onnen Päivän Elmo Remunpoika , om. Ira Pasanen
2005 lku Tiny Lake's Athletic Winner , om. Esko ja Annariina Juntunen